Minä ja mun kamut

Olen syntynyt 4.6.2011 Kennel Freundsissa Daisylle. Minulla on kolme siskoa.
Muutin 25.7.2011 kotiini Mäntsälään. Asustamme talossa, jossa on iiiiiso piha ja talon vieressä korkea kuusimetsä. Kanssani talossa asuu mun ihmislauma, johon kuuluu äiti, isi, Henna ja Eemeli.

Tässä kuvassa mä treenaan mun agilityuraa varten Hennan kaa. Henna on mun valmentaja. Sun pitää kattoa tarkkaan, musta näkyy vaan hämärä läiskä, kun mä oon niin nopee. Taustalla näkyy mun talo:



Ja tässä on vähän meidän pihaa. Tää kuva on otettu viime Tapaninpäivänä, kun oli kauhee myrsky. Me oltiin Vili-serkun kaa pihalla leikkimässä, mut vähän pelotti että metsä kaatuu päälle. Eikä turhaan pelottanu: isi sanoi, että metsästä kaatui kaksi isoa kuusta. Onneks ketään ei sattunu.



Mulla on myös ikioma kummitäti.Se tuo aina paljon herkkuja ja uuden lelun. Ja saan aina nukkua sylissä. Kummitäti ottaa mut sänkyyn viereensä nukkumaan, kun luulee ettei kukaan näe. Mä en oikeesti sais mennä sänkyyn, hih. Kummitäti ei asu meillä, mutta se kuuluu silti mun laumaan. Tässä mä olen mun kummitädin sylkyssä:



Ja tässä on mun kummitäti. Ja tietysti mä:



Espoossa asuu mun mummo. Mummo kävi mua katsomassa kesällä, kun olin ihan pieni.
Olen käynyt mummon luona monta kertaa. Siellä on tosi jännittävää käydä kävelyllä, kun on niin paljon hajuja!

Tässä olen mummon sylkyssä ihan vauvelina:


Hienosti sointuu mun riistanvärinen turkki mummon itämaiseen mattoon:


Imatralla asuvat mummi, ukki ja Vili-serkku. Vili on kissa. Se on 3 kuukautta vanhempi kuin minä siis ihan ikäloppu kaveri. Olen kerran syksyllä matkustanut isin ja äitin kaa autolla Imatralle mummilaan. Olisin halunnut leikkiä Vilin kanssa, mutta Vili vain sähisi minulle. En ymmärrä, miksi. Äiti joutui pitämään mua hihnassa tai eri huoneessa melkein koko ajan ja se oli tylsää. Olin mä hetken vapaanakin. Vili vahti mua koko ajan:


Vili päivysti eteisessä sillä aikaa, kun olin ulkona lenkillä äitin kans:


Jouluna mummi kävi meillä Vilin kanssa. Silloin me tutustuttiin vähän paremmin, ja vähän jo leikittiinkin.

Mummi piti huolen, että kumpikin sai yhtä paljon rapsutuksia:


Vili piti mulle seuraa, kun söin:


Ulkoilimme Vilin kanssa:


Vähän kyllä ärsytti, kun Vili pääsee hyppäämään melkein mihin vaan ihan helposti.
Tunsin itteni ihan ääliöksi, kun en päässyt edes sohvan päälle, minne Vili meni ihan hups vaan. Välillä musta tuntui, että se meni mua karkuun. Olinkohan mä niin pelottava. Mur....


Tässä on mun lelukaveri Pötkylä eli Pötkis. Sain sen kummitädiltä.